31.5.-1.6. Uutisia – valiokuntaviikko

VIIKON TEEMA: HAUTALA TUKEMASSA PERUSTUSLAILLISIA OIKEUKSIA VENÄJÄLLÄ
 
Hautala osallistui maanantaina Pietarissa ns. 31. artiklan liikkeen mielenosoitukseen. 31. artiklan liike puolustaa perustuslain 31. pykälää, joka takaa kokoontumisvapauden. Putin oli televisiohaastattelussa antanut ymmärtää, ettei aio erityisesti estää opposition mielenilmauksia. Toisin kävi, satoja ihmisiä vietiin poliisiasemalle. Varsinkin Moskovassa otteet olivat kovia, kyynelkaasuakin käytettiin. Venäjän opposition Solidaarisuus-liikkeen johtohahmoihin kuuluvan Boris Nemtsovin mukaan Hautalan läsnäolo Pietarissa ehkäisi pidätyksiä. Mielenosoituksia Venäjällä ja muualla jatketaan aina kuukauden 31. päivä eli seuraavaksi heinäkuun lopussa.
 
Alkuviikolla Donin Rostovissa oli myös EU:n ja Venäjän huippukokous. Hautala kommentoi lopputulosta: ”Kaiken tämän keskellä on surullista, että EU:n ja Venäjän huippukokous päättyi epämääräiseen julistukseen yhteistyöstä Venäjän modernisoimiseksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy kuitenkin osoitti jälleen, ettei hän todellakaan ole mikään harmaa hiirulainen taustalla: Hän otti voimakkaasti esille Venäjän ihmisoikeuspuolustajien ja journalistien ahdingon sekä rankaisemattomuuden ilmapiirin.”
 
Lue Hautalan blogi mielenosoituksesta:
www.heidihautala.fi/2010/06/talvipalatsin-aukiolla/
 
Lue Hautalan ja Euroopan vihreän puolueen tiedote pidätyksistä:
www.heidihautala.fi/2010/06/condemning-detention-of-russian-protestors/
 
Lue Vihreän ryhmän tiedote:
www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/342/342303.eu_russia_summit@en.htm

MUUTA ASIALISTALLA: GAZA, NOKIA SIEMENS JA IRAN, ILMASTONEUVOTTELUT, ROHS, ISOÄITIEN KÄÄNNYTYKSET, MEKSIKO
 
Euroopan parlamentti reagoi Israelin hyökkäykseen Gazaan matkannutta avustuslaivaa kohti. Vihreät pyysivat komission ja neuvoston tiedonantoa seuraavaan täysistuntoon. Myös Hautala vaati puolueetonta ja perusteellista tutkimusta. Hautala toteaa Gazan saarron aiheuttaneen tilanteen, eikä hän löydä saarrolle laillisia perusteita. Hautala toivoo kuitenkin hyökkäyksen vauhdittavan pyrkimyksiä rauhaan.
Lue Hautalan blogikirjoitus Human Rights Diarysta:
http://tinyurl.com/33hw4o5
 
Tällä viikolla Hautalan vetämässä ihmisoikeusalivaliokunnassa keskusteltiin uudesta informaatioteknologiasta ja ihmisoikeuksista. Kuultavana oli ihmisoikeustoimijoiden ja tutkijoiden lisäksi muun muassa Googlen ja Nokia Siemens Networksin edustajia. Nokia Siemens Networks pahoitteli että yhtiön myymää urkintateknologiaa on käytetty Iranissa opposition tukahduttamiseksi, ja totesi että yhtiön olisi pitänyt ymmärtää Iranin tilanne paremmin. Hautala kommentoi:  ”Viestintäteknologian tulee tukea ihmisoikeuksia, eikä rajoittaa niitä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan sääntelyä yhteistyössä yritysten kanssa.”
Lue Hautalan tiedote
www.heidihautala.fi/2010/06/viestintateknologian-tulee-tukea-ihmisoikeuksia/
 
Bonnin ilmastoneuvottelut alkoivat myös tällä viikolla. Neuvotteluiden alkua varjostivat raportit EU:n jäämisessä jälkeen lupaamastaan tuesta kehitysmaiden ilmastotoimille. EU on luvannut antaa nopeaa ilmastorahoitusta kehitysmaille 2,4 miljardia vuodessa vuosina 2010-2013. Tuoreimpien tietojen mukaan summasta peräti kolmannes olisikin lainaa, ei tukea. Vihreiden mielestä on huolestuttavaa, että teollisuusmaiden ”ilmastovelka” jätettäisiin näin kehitysmaiden maksettavaksi. Vihreät vaativat EU:n puheenjohtajamaata Espanjaa varmistamaan, että kehitysmaat saavat luvatun ilmastorahoituksen.
Lue Vihreän ryhmän tiedote:
www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/342/342423.eu_climate_aid@en.htm
 
Ympäristövaliokunnassa äänestettiin tällä viikolla vaarallisten kemikaalien kieltämisestä kodinkoneissa ja elektroniikassa ns. RoHS-direktiivin päivittämisen yhteydessä. Valiokunta vaatii lisäselvityksiä tietyistä terveydelle haitallisista aineista – kuten palonestoaineista, PVC:stä ja ftalaateista – ennen kuin ne voidaan hyväksyä. Hyväksymällä rajoituksia laitteissa käytettyihin aineisiin pyritään vähentämään kuluttajiin kohdistuvia terveysriskejä ja rajoittamaan terveydelle sekä ympäristölle vaarallisen jätteen syntymistä. Kemianteollisuus lobbasi tiukennusta vastaan ankarasti ja oli pettynyt valiokunnan kantaan. Direktiiviehdotus tulee täysistunnon käsiteltäväksi heinäkuussa.
Lue Vihreän ryhmän tiedote:
www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/342/342494.electrical_and_electronic_equipment@en.htm
 
Hautala kommentoi tällä viikolla Suomessa käytyä keskustelua kahden isoäidin käännytyspäätöksistä. Hautalan mukaan oleellisinta on oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu: ”Huomion ei pidä kiinnittyä vain yksittäistapauksiin, vaan lakia pitää tulkita samoin kaikkien kohdalla, unohtamatta kuitenkaan yksilöllistä ja ymmärtävää käsittelyä”.
Lue Hautalan Helsingin Sanomissa 4.6. julkaistu mielipidekirjoitus:
www.heidihautala.fi/2010/06/kyse-ei-ole-vain-kahdesta-mummosta/

Tällä viikolla Meksikon Oaxacassa kuolleen Bety Cariñon leski Omar Esparza vieraili Brysselissä tapaamassa parlamentaarikkoja, komission edustajia, kansalaisjärjestöjä ja lehdistön edustajia. Esparza pyysi EU:lta apua Oaxacan väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ja murhien ja ihmisoikeusrikkomusten selvittämiseksi. Esparza osallistuu ensi viikon alussa uuteen avustussaattueeseen eristyksissä olevalle alueelle. Esparza puhui ihmisoikeusalivaliokunnassa ja järjesti lehdistötilaisuuden Hassin ja Hautalan kanssa.

Katso Hassin, Hautalan ja Esparzan tiedotustilaisuus:
http://tinyurl.com/34wc6fg
 
www.greens-efa.org             www.satuhassi.net             www.heidihautala.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: