8.9.2010 EU rajoittaa jäsenmaiden oikeutta parempaan eläinsuojeluun koe-eläindirektiivissä

 
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään koe-eläindirektiivin uudistuksen. Vanhan, vuodelta 1986 peräisin olevan direktiivin uudistusta on odotettu pitkään.  Direktiivi koskee eläinkokeiden käyttöä tieteellisissä tutkimuksissa, kuten lääketieteessä. Kosmetiikkaa koskevat eläinkokeet on EU jo kieltänyt ja kielto astui voimaan viime vuonna. Suomalaiset vihreät parlamentin jäsenet Hassi ja Hautala tukivat ehdotusta palauttaa asia takaisin maatalousvaliokuntaan. Vihreät olivat myös jättäneet muutosesityksiä täysistuntoon eläinkokeiden vähäntämiseksi ja erityisesti ihmisapinoilla tehtävien kokeiden minimoimiseksi.
 
 – Olisin kovasti halunnut säilyttää vanhasta direktiivistä sen, että EU:n jäsenmaat voivat säätää eläinkokeille yhteisiä EU-normeja tiukemmat eläinsuojelunormit.  Vihreät esittivät tämän oikeuden antamista jäsenmaille vielä tässä täysistunnossa. Parlamentin enemmistö ei kuitenkaan tukenut sitä, harmittelee Hassi.
 
– Esitimme myös, että ihmisapinoita voisi käyttää eläinkokeissa vain silloin, kun se on ihmisten terveyden kannalta välttämättömiä. Halusimme lisäksi tiukemman velvoitteen korvata eläinkokeet vaihtoehtoisilla menetelmillä aina kun se suinkin on mahdollista. Tämä oli aivan kaikkien poliittisten ryhmien lähtökohta viisi vuotta sitten, kun päätettiin EU:n kemikaalilainsäädäntö. Koe-eläindirektiivin käsittelyssä lääketeollisuus, joka halusi itselleen mahdollisimman vapaat kädet eläinkokeisiin, onnistui kääntämään meppien enemmistön pään, sanoo Hassi.
 
–  Direktiivissä on toki myös hyviä uudistuksia. Eläimille aiheutetulle kivulle on asetettu raja, jota ei saa ylittää. Myös kokeiden valvonta kehittyy, komission pitää tarkastaa kolmasosa koelaitoksista vuosittain. Kaikilta koelaitoksilta myös vaaditaan lupa, kertoo Hassi.
 
– Direktiivin tavoite on vähentää eläinkokeita, korvata ne vaihtoehtoisilla menetelmillä ja kehittää eläinkokeiden laatua. Toivomme, että näin tulee tapahtumaan, vaikka sitovat velvoitteet osittain jäävätkin puuttumaan. Olisin odottanut direktiiviltä kuitenkin todellista harppausta 1980-luvulta modernille eläinsuojeluajattelun nykytasolle, toteaa Hautala.
 
Direktiivin on määrä tulla voimaan kahden vuoden kuluttua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: