20.-23.9. Uutisia – täysistuntoviikko

VIIKON TEEMA: RAHOITUSMARKKINAPAKETTI HYVÄKSYTTIIN
 
Täysistunto hyväksyi tällä viikolla lopullisesti rahoitusmarkkinapaketin, joka tiukentaa pankkien ja finanssialan valvontaa. Päätös oli lähes yksimielinen. Vihreät neuvottelijat olivat tyytyväisiä siihen, että uudet eurooppalaiset valvontaelimet saavat oikeasti ”hampaat”, esimerkiksi valtuudet kieltää sellaisten finanssituotteiden myynnin, jotka ovat omiaan luomaan uusia kuplia. Tämä oli yksi läpi menneistä vihreiden ehdotuksista.  Hassi kommentoi päätöksen jälkeen: ”Nähtäväksi jää, osaavatko ja haluavatko uudet valvontaelimet käyttää valtuuksiaan silloin, kun sen aika on, ja malttavatko poliittiset päättäjät jatkossa suhtautua varauksella finanssimaailman lobbarien seireeninlauluihin.” Vihreän ryhmän neuvottelijan mukaan Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät tekivät yhteistyötä vahvemman valvonnan takaamiseksi vastoin joidenkin jäsenmaiden tahtoa.
 
Pankkien, osakemarkkinoiden ja vakuutusyhtiöiden valvonta muuttuu vuoden 2011 alussa. Viranomaisilla on valta tutkia rahoituslaitoksia, finanssituotteita ja -toimintaa arvioidakseen, minkälaisen riskin ne aiheuttavat rahoitusmarkkinoille. Ne voivat tarvittaessa antaa varoituksia. Niillä on lisäksi valta tietyissä tapauksissa tilapäisesti kieltää tai rajoittaa finanssitoimintaa tai -tuotteita ja tehdä esityksiä komissiolle.

Lue Hassin tiedote: http://tinyurl.com/2ch2r5t
Lue Vihreän ryhmän tiedote: www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/354/354210.eu_financial_supervision@en.htm
 
MUUTA ASIALISTALLA: LENTOLIIKENTEEN PÄÄSTÖT
 
Täysistunnossa esitettiin muun muassa Hassin kysymys komissiolle lentoliikenteen mukaanottamisesta päästökauppaan. 2012 lähtien kaikkien EU:n lentokentiltä lähtevät ja niille
saapuvat lennot kuuluvat EU:n päästökaupan piiriin. Kuitenkin muun muassa Yhdysvallat ovat vaatineet Kansainvälistä siviili-ilmailujärjestöä antamaan päätöslauselman, jossa todettaisiin, että muiden maiden lentoyhtiöitä velvoittavaan päästökauppajärjestelmään voitaisiin mennä ainoastaan keskinäisen yhteisymmärryksen pohjalta. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön yleiskokous on määrä pitää tämän kuukauden lopussa. Hassi kommentoi tilannetta: ”Emme voi hyväksyä, että USA:n hallinto yrittää estää EU:n ilmastotoimet. Me emme kerta kaikkiaan voi antaa USA:lle veto-oikeutta omiin toimiimme lentopäästöjen rajoittamiseksi.”
Lue Hassin puheenvuoro: http://tinyurl.com/35crwon
 
Hautala puhui täysistunnossa valmistautumisesta EU-Kiina-huippukokoukseen. Hautalan mukaan ihmisoikeusdialogi Kiinan kanssa ei ole ollut toistaiseksi tyydyttävää tai tuloksekasta. Kiina jatkaa edelleen toisinajattelijoiden tukahduttamista huolimatta kansainvälisestä painostuksesta maata kohtaan. Hautala totesi kuitenkin, että myös kehitystä on tapahtunut muun muassa kuolemanrangaistuksen ja kidutuksen kyseenalaistamisen muodossa. Myös pääministeri Wen Jiabaon lausunto ihmisoikeuksien yhteydestä ta
Lue kooste Hautalan puheenvuorosta: http://tinyurl.com/3a75p57
 
Hautala lähetti kirjeen ulkosuhteiden korkealle edustajalle Ashtonille Meksikon ihmisoikeustilanteesta, erityisesti San Juan Copalan kylän eristyksestä eteläisessä Oaxacassa. Kylän väkivaltaisuudet lisääntyivät huomattavasti viime päivinä aseellisten joukkojen lähestyttyä kylää ja uhaten ajan olevan loppumassa. Kylä on ollut saarrettuna joulukuusta 2009 ja asukkailla ei ole ollut pääsyä terveydenhuoltoon tai elintarvikehuoltoon. Toukokuussa avustussaattue pysäytettiin väkivaltaisesti ja yhteenotossa mehehtyivät suomalainen ihmisoikeustarkkailija Jyri Jaakkola sekä meksikolainen Bety Carino. Viimeisimpien tietojen mukaan suurin osa kyläläisistä olisi onnistunut pakenemaan alueelta.
Lue Hautalan kirje Ashtonille: http://tinyurl.com/35tdrhx

Hassi kommentoi Suomen keskustelua politiikan ja bisneksen yhteyksistä: ”Voitelun rasvaamassa hyväveliverkostossa on sama ongelma kuin ison rahan lobbauksessa muutenkin. Se pönkittää vanhoja rakenteita ja vahvemman oikeutta. Kun kumartaa vanhoille jäteille, helposti pyllistää uudelle tekniikalle, uusille aloille ja firmoille.” Hassin mukaan yritysten intressit saattavat lyhytnäköisyydeksi käydä niiden omaksi tappioksi: ”USA:n autoteollisuus sahasi omaa oksaansa, kun se lobbauksella esti autojen polttoaineenkulutusnormien tiukentamisen. Kun öljyn hinta nousi ja kuluttajat alkoivat valita bensapihejä autoja, amerikkalaiset autojätit joutuivat kuilun partaalle.”
Lue Hassin kolumni: http://tinyurl.com/37lxpas
Lue Hassin blogi: http://tinyurl.com/34zrc3r

 
www.satuhassi.net                     www.greens-efa.org                     www.heidihautala.ne

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: