11.-15.4. Uutisia – valiokuntaviikko

VIIKON TEEMA: HASSI KANTELI TALVIVAARASTA

Hassi jätti tällä viikolla kantelun oikeuskanslerille sen johdosta, että Talvivaaran kaivoksen nykyisessä luvassa ei ole mainintaa uraanista, vaikka kaivos on tosiasiassa erottanut malmista uraanin toimintansa alusta alkaen. Hassi pyytää selvittämään, ovatko kaivoksen nykyisen luvan myöntäneet viranomaiset ummistaneet uraanilta silmänsä tietoisesti vai osaamattomuudesta ja tulisiko lupa peruuttaa. Hassi on tänään jättänyt myös kirjallisen kysymyksen EU:n komissiolle siitä, onko Suomi rikkonut EU-lainsäädäntöä. Hassi korostaa, että kyse on ennakkotapauksesta – jos uraanikaivoksen perustaminen takaovesta Talvivaaran malliin hyväksytään, vastaavia tapauksia voi tulla lisää.  Hassin mukaan Suomesta on vaarassa tulla ydinvoiman ja uraanikaivosten villi itä.

– Talvivaaran kaivosyhtiö on asettanut valtioneuvoston tapahtuneiden tosiasioiden eteen, kun on tehty mittavat investoinnit kaivokseen, jossa käytettävän bioliuotusprosessin on alusta alkaen tiedetty erottavan malmista uraanin, mutta valtioneuvostolta haetaan uraanikaivoslupaa vasta jälkikäteen. Viranomaisten toiminta, jossa uraanilta on ummistettu silmät kaivoksen nykyisiä lupia myönnettäessä, on vähintäänkin uskomattoman osaamatonta, koska alueen uraaniesiintymät on tunnettu jo noin 30 vuotta, sanoo Hassi.

Lue tiedote ja tutustu asiakirjoihin:
http://tinyurl.com/6fe82x5

MUUT AIHEET: TURVAPAIKKAPOLITIIKKA, RUUAN RADIOAKTIIVISUUS, GMO:T, MAATALOUSPOLITIIKAN UUDISTAMINEN

Hautala puhui maanantaina turvapaikkapolitiikasta Euroopan parlamentin tiedotustoimiston järjestämässä tilaisuudessa. Hautala korosti solidaarisuuden tarvetta Välimeren maahanmuutto- ja pakolaisuustilanteen suhteen. Hänen mukaansa myös EU:n jäsenmaiden ei tule enää hidastaa uuden turvapaikkapaketin hyväksymistä: ”Ensisijaista on, että humanitääriseen apuun annetaan lisäpanoksia jo myönnetyn 30 miljoonan euron lisäksi. Keskiviikkoaamuinen traaginen laivaonnettomuus Italian rannikolla muistuttaa siitä, että silmiä ei voi ummistaa avun tarpeelta. Euroopassa tarvitaan solidaarisempaa otetta maahanmuuttoon. Muiden EU-jäsenmaiden on autettava Italiaa ja Maltaa, jonne siirtolaiset saapuvat. Vastuunjaosta kaikkien EU-maiden kesken on sovittava selvästi. Parlamentti myös kannatti tätä linjaa viime tiistaina hyväksytyssä päätöslauselmassaan.”
Lue Hautalan puhe:
http://www.heidihautala.fi/2011/04/eun-turvapaikkapolitiikkaa-yhtenaistettava/

Komissio tiukensi edelleen ruuan radioaktiivisuusrajojen. Siis rajoja joita löysennettiin Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Hassi kommentoi menettelyä: ´”Me vihreät jätimme EU-parlamentin ympäristö-, kansanterveys- ja ruokaturvavaliokunnassa ehdotuksen, että parlamentti käyttäisi veto-oikeuttaan eli estäisi löysennyspäätöksen voimaantulon. Onneksi meppejä muistakin poliittisista ryhmistä lähti mukaan. Viime viikolla komissio peruutti. Ja pani vielä paremmaksi, muutti Japanista tuotavan ruoan radioaktiiviosuusrajat samoiksi kuin Japanissakin on, eli EU:n omia normaaliaikojen rajoja alemmiksi. Aina joskus nopea reagointi parlamentissa siis estää tyhmyyksiä.”
Lue Hassin blogi:
http://tinyurl.com/6dygxht

Ympäristövaliokunta käsitteli komission ehdotusta, jonka mukaan EU-maa voi kieltää geenimuunneltujen kasvien viljelyn alueellaan joko kokonaan tai osittain. Hassi kommentoi esitystä: ”Tämä kuulostaa ihan hyvältä. Mutta juristit ovat arvostelleet komission ehdotusta ankarasti siitä, että se ei anna kunnollista suojaa geenimuuntelusta kieltäytyville maille, vaan oikeus jäisi näennäiseksi. Yksi syy tähän on, että komission ehdotuksen mukaan maa ei saisi käyttää kiellon perusteluna ympäristö- eikä terveysriskejä vain ainoastaan muita asioita. Sellaisia voisivat olla vaikkapa turismi tai perinteet. Ympäristövaliokunta paransi kieltäytymisoikeutta juridisesti pitävämmäksi ja katsoi myös, että ympäristösyitä pitää voida käyttää kiellon perusteena.”
Lue Hassin blogi:
http://tinyurl.com/6dygxht

Vihreät/Euroopan vapaa allianssi -ryhmä Euroopan parlamentissa on julkaissut omat linjauksensa maatalouspolitiikan uudistamisesta vuoden 2013 jälkeen. Julkaisu edeltää komission alkukesästä annettavaa esitystä maatalouspolitiikan uudistamiseksi. Vihreiden mukaan uudistusten tulee tukea maatalouspolitiikan vihreää uudistusta, lähituotantoa ja maataloustuotannon globaalia vastuullisuutta. Ympäristötavoitteita halutaan keskeisiksi maataloustukien ehdoiksi ja EU:n ylituotannon dumppaus kehitysmaihin halutaan lopettaa. Euroopan parlamentti käsittelee parhaillaan mietintöä maatalouspolitiikan uudistamiseksi. Ympäristövaliokunnassa asian valmistelun vastuuhenkilöksi vihreässä ryhmässä on valittu Satu Hassi. Ympäristövaliokunnan lausunnosta äänestetään 12. huhtikuuta ja maatalousvaliokunnassa mietinnöstä 2. toukokuuta. Täysistuntoon mietintö tulee äänestettäväksi kesäkuussa.
Tutustu julkaisuun:
http://www.satuhassi.net/images/pdf/capuudistus.pdf

www.satuhassi.net    www.greenws-efa.org   www.heidihautala.net

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: