10.-21.3. Uutisia

CRONBERG: KAUPAN YLIVALTAAN VOIDAAN PUUTTUA

Cronberg kirjoittaa vihreässä blogissa kaupan keskittymisestä ja epäterveiden käytäntöjen kitkemisestä.

”Englannissa vähittäiskaupan epäreiluja käytäntöjä kitkee oma valvoja. Hän on puuttunut muun muassa siihen, että marketit ovat viime hetkellä peruneet tilauksiaan – ilman korvausta. Tämä on ollut kohtuutonta, koska tilatut vihannekset ja hedelmät oli jo viljelty. Suomeenkin tarvittaisiin reilujen kauppaehtojen vahti, joka toimisi nimenomaan pienten tuottajien etujen valvojana.”

”Epäreiluihin hylly- tai markkinointimaksuihin pitää voida niihinkin puuttua, vaikka ne virallisesti kuuluvat kaupan ja tuottajien välisiin sopimuksiin. Kauppoja voidaan kehottaa luopumaan epämääräisistä ja vastikkeettomista maksuista tuottajajärjestöjen taholta, mutta myös valtiovalta voi tarvittaessa puuttua peliin. Tarvittaessa maksut pitää uskaltaa yksiselitteisesti kieltää sakon uhalla. Esimerkiksi Ranskassa veloitettujen maksujen pitää olla sidoksissa todellisiin palveluihin ja niiden hinnan pitää olla kohtuullinen ja läpinäkyvä. ”

Lue blogi: http://www.vihreat.fi/blogit/tarja-cronberg/mita-kaupan-ylivallalle-voi-tehda

YMPÄRISTÖVALIOKUNTA VAATII ROTIA MUOVIROSKALLE

EU-parlamentin ympäristövaliokunta esitti viime viikolla, että EU-maiden tulee vähentää kertakäyttöisten ohuiden muovikassien käyttöä 3 vuodessa 50 prosenttia ja 5 vuodessa 80 prosenttia.

Hassi, Vihreiden koordinaattori ympäristövaliokunnassa kirjoittaa blogissaan: ”Samat ominaisuudet, jotka tekevät muovipusseista käteviä, eli keveys, kestävyys ja hajoamattomuus, tekevät niistä myös pahan ympäristöriesan. EU-komissio arvioi, että Euroopassa vuosittain 8 miljardia muovikassia lentää ympäristöä roskaamaan. Luontoon joutunut muovi ei häviä, vaan jauhautuu yhä pienemmiksi ja pienemmiksi paloiksi.”

”Monissa maissa – ja kaupungeissakin – on jo tehty järeämpiä päätöksiä. Los Angelesin kaupunginvaltuusto päätti viime keväänä kieltää muovipussit ruokakaupoista. Kaliforniassa jo 40 kaupunkia on kieltänyt muovipussit, samoin Washington DC. Kieltoja ovat päättäneet myös useat Australian ja Intian osavaltiot sekä Afrikan maista ainakin Etelä-Afrikka, Kenia, Ruanda ja Kongo. Joissakin maissa, kuten Meksikossa ja Hong Kongissa, on kiellettyä antaa kaupoissa muovipusseja ilmaiseksi.”

Lue blogi: http://www.satuhassi.net/2014/rotia-muoviroskalle/

CRONBERG: TERHO AJAA NATON OHJUSSUOJAA EU:LLE

Cronberg suomi viime viikolla täysistunnossa hyväksyttyä Sampo Terhon mietintöä, jossa esitetään Naton ohjussuojaprojektin rahoittamista EU:n kautta.

”Mietinnön ongelmana on, että se yhdistää Nato:n ABM-ohjussuojaprojektin EU:n puolustusprojekteihin. Tämä johtaa siihen että eurooppalaisten veronmaksajien edellytetään maksavan miljardeja euroja projektista, josta on päättänyt ainoastaan Nato ja jota on johdettu Natosta käsin.

On todella yllättävää, että Sampo Terho ajaa linjaa, joka näyttäisi olevan täysin ristiriidassa hänen euroskeptisen puoleen linjan kanssa. Terho ei ainoastaan sekoita Natoa ja EU:ta, vaan hän edellyttää sitä paitsi että Suomi osallistuisi maksumiehenä Nato-projektiin EU:n budjetin kautta. Tämä tuskin palvelee Suomen etuja tai Euroopan puolustusta.”

Lue tiedote: http://www.tarjacronberg.fi/mep-lehdistotiedote.php?id=140312154321E6A6


HASSI: USA PAINOSTAA EU:TA LÖYSÄÄMÄÄN RUOKATURVALLISUUSLAINSÄÄDÄNTÖÄ

Hassi kritisoi blogissaan EU:n ja USA:n käymiä vapaakauppaneuvotteluita:

”Yhdysvallat haluaa muuttaa pitkän listan ruokaan liittyviä EU-lakeja. USA haluaa myydä meille hormoneilla lihotettujen eläinten lihaa, joka on EU:ssa kiellettyä. Se haluaa myös romuttaa lain, joka vaatii kertomaan geenimuuntelusta ruokapakkauksissa. Eurooppalaiset kun eivät osta geenimuunneltua ruokaa, mutta usalaiset firmat haluavat myydä sitä meille.”

”Joitakin lakeja on jo muutettu. Yhdysvalloissa liha, joka on alkanut pilaantua, voidaan pestä pinnalta ja myydä sitten ihmisravinnoksi. EU:ssa tämä on ollut kiellettyä, kunnes puolisentoista vuotta sitten komissio päätti, että naudanruhoja saa pestä maitohappoliuoksella. Komissio sanoi avoimesti, että tavoite on vauhdittaa kauppaneuvotteluja. EU-parlamentti olisi voinut kumota päätöksen, mutta kumoamisehdotus hävisi äänestyksessä. Muutama vuosi aikaisemmin parlamentti sentään tyrmäsi komission päätöksen sallia kananlihan pesu klooriyhdisteillä.”

Lue blogi: http://www.satuhassi.net/2014/vapaakauppa-kaivokset-ja-pesty-hormoniliha/

HASSI: SYÖKÖ HIILIKUPLA ELÄKKEET?

Hassi kirjoitti blogissaan hiilikuplasta eli öljy-, kaasu- ja hiilivaroja omistavien yhtiöiden osakkeiden hintakuplasta, ja sen aiheuttamasta riskistä taloudelle:

”lmastonmuutos voidaan hillitä vain jättämällä leijonanosa öljy-, kaasu- ja hiilivaroista käyttämättä. Öljy- ja muiden fossiiliyhtiöiden osakkeiden arvo on kuitenkin laskettu olettaen, että kaikki fossiilivarannot myydään ja poltetaan. Jos näin tapahtuu, ilmastonmuutoksen ryöstäytyminen valloilleen on varmaa. Mutta jos öljy, kaasu ja hiili jätetään maahan, yhtiöiden osakkeet ovat ylihinnoiteltuja.”

”Euroopan eläkerahastojen, pankkien ja vakuutusyhtiöiden varallisuudesta on iso potti fossiiliyhtiöiden osakkeita. Jos ne menettävät arvonsa, rahastojen kyky maksaa eläkkeitä voi vaarantua, pankit ja vakuutusyhtiöt voivat joutua vaikeuksiin.”

Lue blogi: http://www.satuhassi.net/2014/syökö-hiilikupla-eläkkeet/

CRONBERG: EUROOPAN PUOLUSTUS ON KOLMAS TIE

Vihreiden toimintaa puolustusalivaliokunnassa vetävä Cronberg kirjoitti Aamulehdessä Suomen Nato-keskustelusta:

”Eurooppalainen puolustus on kolmas tie, oman nykyisen puolustuksemme ja NATO: n välimuoto. Lisäämällä puolustusyhteistyötä EU-maat saisivat enemmän turvallisuutta vähemmällä rahalla. Vaikka jokainen maa päättääkin omasta puolustuksestaan, pitäisi Suomen puolustus nähdä osana yhteistä eurooppalaista puolustusta ja turvallisuutta. ”

”EU on siis hyvä viitekehys, koska puitteet ovat jo olemassa ja puolustusyhteistyötä ollaan kehittämässä. Käytännössä lisääntynyt yhteistyö olisi hyvinkin mahdollista. Poliittinen tahto kuitenkin puuttuu. Ukrainan tilanteen, ja miten siihen päädyttiin, pitäisi toimia herätyskellona. Poliittisen tahdon puute kostautuu.”

Lue kirjoitus: http://www.tarjacronberg.fi/mep-ajankohtaista.php?id=140317745326A7C

MUUTA

Ympäristövaliokunta: EU:n ulkopuolelle suuntautuvat lennot sittenkin päästökaupan piiriin:
http://www.greens-efa.eu/airline-emissions-12072.html

EU takaa kaikille oikeuden pankkitiliin:
http://www.greens-efa.eu/banking-12087.html

Pankkien alasajosta sopu:
http://www.greens-efa.eu/banking-resolution-12082.html

Jätekuljetusten kielto kolmansiin maihin tiukempaan valvontaan:
http://www.greens-efa.eu/waste-shipments-12070.html

Vihreät vaativat komissiolta konkreettisia ehdotuksia vesialoitteesta:
http://www.greens-efa.eu/right-to-water-12063.html

Parlamentti kritisoi troikan toimia kriisimaissa:
http://www.greens-efa.eu/economic-crisis-response-12036.html

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: