Kategoria Miten mepit äänestivät?

16.4. Äänestys – Pitääkö gm-siitepölyä sisältävä hunaja merkitä?

Täysistunto äänesti 16.4.2014 siitä, pitääkö gm-kasvien siitepölyä sisältävä hunaja merkitä. EU-tuomioistuin päätti vuonna 2011, että siitepöly on hunajan ainesosa ja siksi hunajapakkaukseen on merkittävä, jos se sisältää gm-kasvien siitepölyä – kuten on merkittävä muutkin gm-aineksia sisältävät elintarvikkeet. Komissio esitti kuitenkin, että hunajaa koskevaa lainsäädäntöä muutetaan niin, että siitepölyä ei katsota hunajan ainesosaksi ja merkintävaatimus ei siten edelleenkään päde. Tämä […]

16.4.2014 Äänestys – Asetetaanko muovipussien käytön vähentämiselle määrälliset tavoitteet?

Mepit ottivat 16.4.2014 kantaa siihen, millaiset tavoitteet otetaan käyttöön muovipussien vähentämiseksi. Asiasta päätettiin vihreiden Margrete Aukenin mietinnössä. Parlamentti tiukensi komission esitystä Aukenin esittämillä sitovilla määrällisillä tavoitteilla. Muutosesitys 31/1: asetetaan muovipussien käytön vähentämiselle määrälliset tavoitteet, 50 % kolmessa vuodessa ja 80 % viidessä vuodessa ”Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään kevyiden muovisten kantokassien kulutusta alueellaan […]

15.4.2014 Äänestys – Julkistetaanko mepeille toimitettu lobbausmateriaali ja lista valmistelijan tapaamista lobbareista?

Mepit ottivat kantaa 15.4.2014 täysistunnossa lobbarirekisteriin Gualtierin mietinnöstä äänestettäessä. Mietintö koski parlamentin ja komission yhteistä avoimuusrekisteriä ja siitä tehtyä toimielinten välistä sopimusta. Muutosesitys 2: Perustetaan nettirekisteri, johon pitää toimittaa kaikki lobbausmateriaali, joka on lähetetty mepeille ja EP:n työntekijöille ”kehottaa puhemiehistöä kehittämään sähköisen rekisterin, joka on yleisön saatavilla ja jossa julkaistaan kaikki tarkistusehdotuksia sisältävät tai muuten lainsäädäntöön […]

3.4. 2014 Äänestys – Saako puhemies tehdä kärkiehdokaskampanjaa yhteisillä varoilla?

3.4.2014 parlamentti päätti vastuuvapaudesta vuoden 2012 tilinpäätökseen. Tässä yhteydessä äänestettiin erikseen kohdasta 49, joka koski puhemies Schulzin toimintaa parlamentin puhemiehenä samaan aikaan kun hän kampanjoi näyttävästi sosialistiryhmän pääehdokkaana eurovaaleissa.  Erityisen ongelmallista on, että puhemiehen tukena on parlamentin henkilökuntaa ja matkakulut maksetaan yhteisestä kassasta, vaikka Schulzin toiminta on keskittynyt kampanja-aikana hänen oman ryhmänsä kärkiehdokkuuteen. Kohta 49 […]

3.4.2014 Äänestys – Onko verkon oltava neutraali?

3.4.2014 mepit äänestivät täysistunnossa Del Castillo Veran sähköistä viestintää ja sen markkinoita koskevasta mietinnöstä. Mepit ottivat kantaa muun muassa verkon neutraaliuteen ja vapauteen. Muutosesitys 234=241 – verkon neutraliteetti ”’verkon neutraaliudella’ periaatetta, jonka mukaan kaikkea internet-liikennettä kohdellaan yhdenvertaisesti, syrjimättä, rajoituksitta ja häiriöittä riippumatta lähettäjästä, vastaanottajasta, tyypistä, sisällöstä, laitteesta, palvelusta tai sovelluksesta” Puolesta: Torvalds, Essayah, Korhola, Sarvamaa, […]

2.4.2014 Äänestys – Saako vapaata liikkuvuutta rajoittaa, pitääkö jäsenmaiden hyväksyä syrjinnän vastainen direktiivi?

Täysistunto äänesti 2.4.2014 Tukholman ohjelman väliarvioinnista Berlinguerin, Lopez Aguilarin ja Casinin oma-aloitemietinnössä. Kohta 17/2 – vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta ”on huolissaan joidenkin avoimesti osoittamasta suvaitsemattomuudesta EU:n kansalaisten vapaata liikkuvuutta kohtaan, kun ne pyrkivät heikentämään joidenkin uusien jäsenvaltioiden työntekijöiden oikeuksia” Puolesta: Jäätteenmäki, Pakarinen, Takkula, Torvalds, Essayah, Korhola, Sarvamaa, Hassi Vastaan: Terho Poissa: Repo, Jaakonsaari, Pietikäinen, Cronberg Hyväksytty äänin […]

2.4. 2014 Äänestys – Onko ydinturvallisuusvalvonta puolueetonta, vaaditaanko ydinvoimaloilta riittäviä vakuutuksia?

Jordanin ydinturvallisuutta koskevasta mietinnöstä äänestettiin  2.4.2014. Mietintö otti kantaa ydinlaitosten turvallisuutta koskevan direktiivin päivittämiseen. Vaaditaanko ydinturvallisuuden korkeaa tasoa? Muutosesitys 51 – lisätään kohta: ”varmistaa, että jäsenvaltiot huolehtivat kaikista tarpeellisista järjestelyistä, joilla turvataan ydinturvallisuuden korkein taso työntekijöiden ja väestön suojelemiseksi ydinlaitosten ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta.” Puolesta:Jäätteenmäki, Pakarinen, Torvalds, Terho, Hassi Vastaan: Takkula, Essayah, Korhola, Sarvamaa Jaakonsaari Poissa: Repo, Pietikäinen, Cronberg Hylätty äänin […]

12.3.2014 Äänestys – Asetetaanko arktisen alueen hyödyntämiselle moratorio?

12.3.2014 mepit ottivat päätöslauselmalla kantaa EU:n arktista aluetta koskevaan strategiaan. Muutosesitys 5:  Asetetaan arktisen alueen hyödyntämiselle moratorio ”katsoo, että luonnonvaroja suojellaan parhaiten kieltämällä tähän asti jään peitossa olleen arktisen alueen teollinen hyödyntäminen siihen asti, kun on annettu oikeudellisesti sitova ylempi sääntelykehys, jolla taataan arktisen alueen ekosysteemin ja asukkaiden kattava suojelu; korostaa, että luonnonvarojen käytön lykkäämistä […]

12.3.2014 Äänestys – Tarjotaanko Snowdenille turvapaikka?

Täysistunnossa äänestettiin 12.3.2014 Moraesin mietinnöstä Yhdysvaltain NSA:n vakoiluohjelmasta ja sen vaikutuksista EU-kansalaisten perusoikeuksiin sekä EU-USA yhteistyöhön sisäasioiden alalla. Muutosesitys 1, lisätään kohta: ”kehottaa EU:n jäsenvaltioita luopumaan mahdollisista rikossyytteistä Edward Snowdenia vastaan, ja antamaan hänelle vastineeksi hänen toiminnastaan tietovuotajana ja kansainvälisenä ihmisoikeuksien puolustajana suojelua ja sen mukaisesti estämään kolmansia osapuolia karkottamasta tai luovuttamasta häntä” Puolesta: Cronberg, […]

12.3.2014 Äänestys – EU rahoittamaan NATOn ohjuspuolustusta?

Hyväksytäänkö oma-aloitemietintö, joka vaatii yhdistämään EU:n ja Naton toimintaa ohjuspuolustuksessa ja edellyttää EU:n veronmaksajien maksavan miljardeja Naton järjestelmästä? Puolesta: Essayah, Jaakonsaari, Jäätteenmäki, Sarvamaa, Takkula, Terho, Torvalds Vastaan: Cronberg, Hassi Poissa: Pakarinen, Pietikäinen, Korhola, Repo Hyväksyttiin äänin 456-92.